Glykobiologian sanastoa
Selvitys sialo-etuliitteestä
28.4.2004
Hei Reko,
Tässä eräs detalji, josta aikaisemmin keskustelimme, eli pitäisikö olla "sialihappo" vai "sialohappo" (asia tuli juuri nyt eteen erään opiskelijan kypsyysnäytetyön arvioinnissa).
Kaikki sylkeen ja sylkirauhasiin liittyvät lääketieteelliset termit (esim. sialografia, sialolitiaasi, sialostenoosi, sialotomia) alkavat etuliiteellä "sialo-" (kreikan sialon = sylki). Toisaalta Biologian sanakirja tuntee sanan "siaalihappo" ja antaa perustaksi kreikan sialikos = sylkirauhaseen liittyvä.
Siispä täytyi selvittää onko ko. sokeri saanut nimensä syljen vai sylkirauhasen mukaan. Tiedustelin asiaa ko. yhdisteiden tunnetuimmalta asiantuntijalta Roland Schauerilta (tutkinut koko ikänsä aihetta ja kirjoittanut kirjan ja lukuisia review-artikkeleita aiheesta).
Kuten allaolevasta kirjeenvaihdosta selviää, on sokeri saanut nimensä syljestä. Analogisesti kaikkien muiden sylkeen viittaavien termien kanssa korrekti muoto olisi siten "sialohappo". (Tätä muotoa olemme itse asiassa jo vuosikymmeniä sitten käyttäneet Helsingin yliopiston lääketieteellisen kemian laitoksella, jolla näistä on ollut pitkä tutkimustraditio, todennäköisesti vanhin Suomessa). Muoto on myös linjassa sellaisten etabloitujen termien kuten "sialoadhesiinien" kanssa.
Parhain terveisin,
Jukka